Pier 25

Vaikka Lennart Österberg on itse Helsingistä kotoisin on Tammisaari aina ollut hänelle tärkeä paikka. Kaikki hänen isovanhempansa asuivat Tammisaaressa ja kesäisin Lennart viettikin suuren osan ajastaan siellä.

Purjehduksesta muotoutui jo nuorena poikana tärkeä harrastus Lennartille. Hän muistelee lämmöllä kertoja kun hän veljensä Henrikin kanssa purjehtivat jollillaan Tammisaaressa. Jollat laskettiin veteen juuri Pohjoissataman rampilta. Myöhemmin Lennartin perhe muutti Tammisaareen ja vuonna 2001 hän osti vaimonsa Ninan kanssa Tammisaaren kenties erikoisimman talon. Kyseessä on tietenkin Linnankadun vanha palotorni joka myös toimi kaupungin putkana. Perhe kunnosti rakennuksesta kodin mutta säilytti sen alkuperäisen hengen taidokkaasti.

Raskain mielin Österbergit päättivät vuosi sitten etsiä itselleen uuden kodin. Lennart oli juuri saanut tietää kärsivänsä Parkinsonin taudista. Mutta millainen koti kelpaisi parille, jotka olivat saaneet nauttia Tammisaaren parhaista näkymistä?

”Emme löytäneet mitään kiinnostavaa Tammisaaresta. Sitten kuulimme Port 19 –asuntoprojektista ja halusimme kuulla lisää. Sen jälkeen toimimme nopeasti!” Österberg kertoo.

Lennart Österberg kertoo olevansa täysverinen saaristoihminen joka on työskennellyt merillä ja purjehtinut vapaa-ajallaan. Hän on aidosti innoissaan kertoessaan uudesta kodistaan Pohjoissatamassa.

”Saimme jotain hyvin vaikeaa (diagnoosi) käännettyä myönteiseksi löytämällä mahtavan paikan mihin voisimme muuttaa. Tulemme asumaan mukavasti kerrostalossa, ilman seinänaapureita ja meillä on valtava terassi merelle päin. Saamme olla mukana suunnitteluvaiheessa ja kertoa toiveemme arkkitehdille ja meillä tulee olemaan autopaikka parkkihallissa josta pääsee hissillä suoraan asunnolle. Näen jo itseni terassilla seuraamassa keskiviikkopurjehdusta. Venepaikka talon edustalla on myös mahtava juttu.”lennart1

Österbergin isovanhemmat asuivat talossa Pohjoissataman kupeessa. Hän toteaakin, että on korkea aika, että alue joka on ollut kuolleena kymmeniä vuosia herätetään henkiin.

”Purjehtiana, veneihmisenä ja 1990-luvun alusta lähtien myös tammisaarelaisena koen, että Port 19 ja Pier 25 ovat loistava tapa hyödyntää alue. Ja ajatella – minä muutan sinne!”

Lennart Österberg toteaa, että asuminen uudella asuinalueella on se mitä hän odottaa eniten. Että viereen tulee ostoskeskus on ainoastaan positiivinen, mutta ei ratkaiseva asia perheen muuton kannalta. Kun alue valmistuu, tuo se nostetta koko kaupungille.

12 toukokuu, 2015

Meren läheisyys ja mukavuudet tärkeitä

Vaikka Lennart Österberg on itse Helsingistä kotoisin on Tammisaari aina ollut hänelle tärkeä paikka. Kaikki hänen isovanhempansa asuivat Tammisaaressa ja kesäisin Lennart viettikin suuren osan ajastaan siellä. Purjehduksesta muotoutui jo nuorena poikana tärkeä harrastus Lennartille. Hän muistelee lämmöllä kertoja kun hän veljensä Henrikin kanssa purjehtivat jollillaan Tammisaaressa. Jollat laskettiin veteen […]
31 maaliskuu, 2015

Pohjoissataman mittasuhteita (videoita)

PIER 25 -projektia on kritisoitu liian suureksi Tammisaaren mittakaavaan ja ympäristöönsä. Myönnämme, että kriitikoilla on pointti tässä koska rakennusmassaa on lisätty. Tähän suurimpana syynä on kaava joka ei ole toteutettavissa sellaisenaan Pohjoissatamassa. Rakennusoikeus oli liian pieni houkutellakseen vuokralaisia. Pienillä markkinoilla kauppaa ilman päivittäistavaramyyntiä on vaikea toteuttaa. Meidän tapauksessamme rakennusoikeutta piti […]
18 maaliskuu, 2015

Saavutettavuus on ratkaiseva tekijä kuluttajan näkökulmast

Nykypäivän kuluttaja on fiksu ja tietoinen eri vaihtoehdoista. Hän ei halua tehdä kompromisseja ja asettaa korkeampia vaatimuksia asioissa joita hän pitää itselleen tärkeinä. Saavutettavuus ja valinnanvapaus ovat sellaisia asioita, joihin kaupan pitää sopeutua. Autottomien keskustojen ja kävelykatujen liikkeiden täytyy kyetä kilpailemaan keskustan ulkopuolelle rakennettujen kauppakeskusen ja niiden tarjoamien palveluiden kanssa. […]
16 maaliskuu, 2015

Laskuoppia

Luin hämmentyneenä erään mielipidekirjoituksen jossa kritisoitiin konsulttiyhtiö Airixin raporttia ja varsinkin heidän laskentamallejaan Raaseporin kauppapinta-alan tarpeesta vuoteen 2030. Kirjoituksessa todettiin, ettei metodia voi käyttää ennustamismallina ja että se oli 40-vuotta vanha suunnittelutalouteen perustuva simulointimalli, jota kirjoittaja itse oli käyttänyt lukuisia kertoja 80-luvulla laskelmia tehdessään. Kirjoittajan negatiivinen asenne kaikkeen mitä me […]